Pandemian vaikutus toimitusketjuihin
Pöntinen, Pieti (2020)
Kandidaatintyö
Pöntinen, Pieti
2020
School of Engineering Science, Tuotantotalous
Kaikki oikeudet pidätetään.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020110288954

Tiivistelmä
Tämä kandidaatintyö tarkastelee koronaviruspandemian vaikutuksia toimitusketjuihin ja kuinka vastaavanlaista tilannetta varten voidaan valmistautua jatkossa paremmin. Työssä paneudutaan erityisesti toimitusketjuun, pandemian vaikutuksiin ja toimenpiteisiin, joita organisaatiot voivat tehdä ennakoidusti ja pandemian aikana helpottaakseen selviytymistään pandemian aiheuttamista ongelmista.
Koronavirus COVID-19 havaittiin ensimmäistä kertaa joulukuussa 2019 ja kevään 2020 aikana se levisi ympäri maailmaa. Pandemialla tarkoitetaan koko maailmaan tai maanosasta toiseen levinnyttä sairautta tai tautia, joka koettelee suurta ihmisjoukkoa. Pandemia tapahtuessaan on arvaamaton ja sen kulkua tai vaikutuksia on vaikea ennustaa etukäteen. Tutkimuksen keskeisenä aiheena on antaa kokonaiskuva pandemian vaikutuksista toimitusketjuun ja pyrkiä löytämään keinoja, jolla toimitusketjun riskienhallintaa voidaan parantaa lisäten toimitusketjun joustavuutta ja kokonaisvaltaista sietokykyä.
Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että organisaation hyvän suunnittelun ja toimitusketjun resilienssin avulla voidaan mahdollistaa toimitusketjun rakentaminen osittain tai täysin mukauttaen se vallitsevaan tilanteeseen.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että toimitusketjun riskienhallintaa voidaan parantaa nelivaiheisella prosessilla, jossa keskitytään eritoten alihankkijoiden maantieteelliseen sijaintiin ja kehittämällä ratkaisustrategioita ottaen ne osaksi vakiintuneita käytäntöjä yrityksen päätöksenteossa. Pandemiasta seuraa epävarmuustekijöitä ja paniikkia, jolloin informaation kulku organisaation ja toimitusketjun välillä on tärkeässä roolissa.