Organisaation emergentti itseohjautuvuus, case sinfoniaorkesteri : ”Miksi orkesteri soittaa hyvin, vaikka sitä johdettaisiin huonosti?”

Abstract

Organisaatiot joutuvat reagoimaan yhä ankarampaan maailmanlaajuiseen kilpailuun. Tullessamme 2020-luvulle itseohjautuvuus on noussut uudelleen esiin yhtenä mahdollisuutena etsittäessä ratkaisuja tehokkuuden, ketteryyden ja työhyvinvoinnin haasteisiin. Itseohjautuvuus ei kuitenkaan ole pelkästään uuden teknologian yritysten tai vastaperustettavien yhtiöiden yksinoikeus, vaan sitä voivat harjoittaa ja siitä voivat hyötyä myös vakiintuneet organisaatiot. Sinfoniaorkesteri edustaa tällaista vuosisatojen aikana kehittynyttä, muodollisesti hierakkiseksi muodostunutta organisaatiota. Kun sen johdossa on kapellimestari, jota on pitkään pidetty johtamisen romantisoituna ideaalina, itseohjautuvuuden etsimistä orkesterista voinee pitää yllättävänä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on sinfoniaorkesterin itseohjautuvuuden erittely ja sen tarjoaminen muiden vaativaa ryhmätyötä tekevien organisaatioiden käyttöön. Tavoitteesta johdettu tutkimuksen pääkysymys kuuluu: Mitä sinfoniaorkesterin itseohjautuvuus on ja kuinka sitä voidaan soveltaa muissa organisaatioissa?

Tämä väitöskirjatutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Tapauksina oli kaksi ammattiorkesteria, Sinfonia Lahti sekä Savonlinnan oopperajuhlaorkesteri. Tutkimusaineistoa varten haastateltiin yhteensä 55 muusikkoa. Haastattelujen lisäksi empiiristä aineistoa kertyi huomattava määrä osallistuvalla havainnoinnilla. Kertyneelle materiaalille suoritettiin sisällönanalyysi, jossa hyödynnettiin abduktiivista päättelyä, ts. teoria ja empiirinen aineisto olivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

Tutkimustulosten mukaan yksilön itseohjautuvuudella on suuri merkitys orkesterin itseohjautuvuuteen. Soittajasukupolvien saatossa kerääntynyt hiljainen tieto on myös merkittävässä roolissa, etenkin käytännön kysymyksiä ratkottaessa. Kokonaisvaltainen tahdistuminen antaa puitteet reaaliaikaiseen päätöksentekoon. Hiljainen tieto on myös oleellinen itseohjautuvuutta motivoiva taustatekijä yhdessä työn merkityksellisyyden kokemuksen kanssa. Tutkimustulosten mukaan orkesteri saa olla itseohjautuva muusikoiden henkilökohtaisessa harjoittelussa sekä silloin, kun kapellimestari kutsuu orkesterin itseohjautuvuuteen. Sen täytyy olla itseohjautuva kapellimestarin ollessa epäpätevä tai siinä tapauksessa, kun hänen ja orkesterin henkilökemiat eivät kohtaa. Itseohjautuvuus toteutuu neliulotteisena ilmiönä. Ulottuvuudet ovat orientoiva–proaktiivinen, orientoiva–reaktiivinen, operationaalinen–proaktiivinen ja operationaalinen–reaktiivinen.

Orkesterin itseohjautuvuus kehkeytyy tilannesidonnaisesti. Muut organisaatiot voivat löytää oman itseohjautuvuutensa analysoimalla siihen tarkoitukseen tarjottua teoreettista mallia sekä käytännön työkalupakkia, joka on saanut nimen ORKKANISOINTI.

The increasingly fierce global competition has compelled organizations to respond. When coming to the 2020s, self-direction has re-emerged as one possibility to find solutions to the challenges of efficiency, agility, and well-being at work. However, self-direction is not an exclusive right of new technology companies, start-ups, and spin-offs, but it can also be practised and benefited by established organizations. A symphony orchestra represent an organization that has developed to its formally hierarchical form over the centuries. Directed by a conductor, long considered the romanticized ideal of leadership, the search for self-direction in a symphony orchestra may seem surprising. The objective of this study is to analyse self-direction in a symphony orchestra and to offer the outcome to other organizations engaged in demanding teamwork. The main research question is: What is the self-direction in a symphony orchestra and how can it be applied in other organizations?

This doctoral dissertation is a qualitative case study. Two professional orchestras were studied, namely Sinfonia Lahti and Savonlinna Opera Festival orchestra. A total of 55 musicians were interviewed for the research material. In addition to the interviews, a considerable amount of empirical material was accumulated through participatory observation. Content analysis on the research material was performed by utilizing abductive reasoning, in other words, theory and empirical data were in constant interaction.

The findings seem to indicate that individual self-direction is of great importance for the orchestra´s self-direction. Tacit knowledge, accumulated over generations, also plays a significant role, especially when solving practical issues. Comprehensive entrainment provides a framework for real-time decision-making. Tacit knowledge is also an essential background factor motivating self-direction, together with the experience of the relevance of work. According to the findings, an orchestra is allowed to be self-directed when musicians are practising individually or when the conductor invites the ensemble to self-direction. The orchestra is forced to act in a self-directed way when the conductor is incompetent or when the chemistries of the conductor and the orchestra do not meet. Selfdirection can be represented as a four-dimensional phenomenon. The dimensions are: orientative-proactive, orientative-reactive, operational-proactive, and operational-reactive.

Self-direction in an orchestra emerges situationally. Other organizations may find their own ways of self-direction by analysing the theoretical model provided, and by using a practical work-tool developed for organizations, called ORCHESTZATION.