Vastuullisuusraportoinnin kehitys suomalaisissa teollisuusalan yrityksissä
Tuomainen, Krista (2022)
Kandidaatintutkielma
Tuomainen, Krista
2022
School of Business and Management, Kauppatieteet
Kaikki oikeudet pidätetään.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202201122081
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202201122081
Tiivistelmä
Tämä kandidaatintutkielma tutkii vastuullisuusraportoinnin kehitystä suomalaisissa teollisuusalan yrityksissä vuosina 2010 ja 2020. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia vastuullisuuden mittaamisen, tavoitteiden ja osa-alueiden painotuksen kehitystä. Vastuullisuusraportoinnin ongelmana on ollut pitkään yhtenäisten viitekehysten puute, mikä on tehnyt yritysten vastuullisuusraporttien vertailusta hankalaa. Vastuullisuuskeskustelu on kuitenkin voimistunut viime vuosikymmenenä ilmastonmuutoksen pahenemisen kuin myös politiikan saralla, mikä on lisännyt yritysten painetta vastuullisuusraportointiin.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa analyysimenetelmänä oli sisällönanalyysi. Aineistona oli kolmen suomalaisen teollisuusalan suuryityksen vastuullisuus-raportit vuosilta 2010 ja 2020. Yhteensä aineistona oli kuusi vastuullisuusraporttia, joista kolme oli vuodelta 2010 ja kolme vuodelta 2020.
Tuloksien perusteella vastuullisuusraportointi on muuttunut kokonaisvaltaisemmaksi ja se on enemmän osana yrityksen strategiaa. Raportointityökalut ja vastuullisuuden mittaaminen oli samankaltaistunut yritysten välillä, mikä on myös ollut yleisesti tavoite vastuullisuusraportoinnin kehittämisessä. Yritysten vastuullisuustavoitteet olivat kehittyneet pidempiaikaisiksi ja abstrakteimmiksi tavoitteiksi. Toisaalta vastuullisuusraportoinnissa oli edelleen havaittavissa hajontaa, mikä vaikeutti raporttien vertailua. Raporttien muoto ei ollut yhtenäinen, ja esimerkiksi painotus oli erilainen, vaikka kaikki yritykset käsittelivät sosiaalista, taloudellista ja ympäristöllistä näkökulmaa. This thesis is a study on the development of sustainability reporting in Finnish industrial companies in 2010 and 2020. The aim is to research how reporting tools, measuring sustainability and sustainability goals have changed in a decade. In addition, the study focuses on how social, environmental and economic aspects are emphasized in the reports. The problem of sustainability reporting has long been the lack of common universal frameworks, which has made it difficult to compare sustainability reports. However, the debate on responsibility has intensified in the last decade in the field of worsening climate change as well as politics, which has increased the pressure on companies to report on responsibility.
The study was conducted as a qualitative study using content analysis as the method of analysis. The material was the sustainability reports of three major Finnish industrial companies in 2010 and 2020. In total, the material consisted of six sustainability reports, three of which were from 2010 and three from 2020.
Based on the results, sustainability reporting has become more comprehensive and is more part of the company's strategy. Reporting tools and the measurement of responsibility had become similar between companies, which has also been a common goal in the development of sustainability reporting. The corporate responsibility goals had developed into longer-term and more abstract goals. On the other hand, there were still dispersion in the sustainability reporting, which made it difficult to compare the reports. The format of the reports was not uniform and, for example, the emphasis was different, although all companies addressed the social, economic and environmental aspects
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa analyysimenetelmänä oli sisällönanalyysi. Aineistona oli kolmen suomalaisen teollisuusalan suuryityksen vastuullisuus-raportit vuosilta 2010 ja 2020. Yhteensä aineistona oli kuusi vastuullisuusraporttia, joista kolme oli vuodelta 2010 ja kolme vuodelta 2020.
Tuloksien perusteella vastuullisuusraportointi on muuttunut kokonaisvaltaisemmaksi ja se on enemmän osana yrityksen strategiaa. Raportointityökalut ja vastuullisuuden mittaaminen oli samankaltaistunut yritysten välillä, mikä on myös ollut yleisesti tavoite vastuullisuusraportoinnin kehittämisessä. Yritysten vastuullisuustavoitteet olivat kehittyneet pidempiaikaisiksi ja abstrakteimmiksi tavoitteiksi. Toisaalta vastuullisuusraportoinnissa oli edelleen havaittavissa hajontaa, mikä vaikeutti raporttien vertailua. Raporttien muoto ei ollut yhtenäinen, ja esimerkiksi painotus oli erilainen, vaikka kaikki yritykset käsittelivät sosiaalista, taloudellista ja ympäristöllistä näkökulmaa.