Hiilineutraali Parkano : tavoitteen saavuttaminen uusiutuvalla energialla
Nieminen, Kirsi (2022)
Diplomityö
Nieminen, Kirsi
2022
School of Energy Systems, Energiatekniikka
Kaikki oikeudet pidätetään.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022110464551

Tiivistelmä
Parkanon kaupunki on osana Hinku-verkostoa asettanut päästövähennystavoitteekseen 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä Parkanossa on pieni vesivoimalaitos ja lisäksi neljä kaukolämmön tuotantolaitosta. Kaukolämmöstä suurin osa tuotetaan turpeella. Vuonna 2019 Parkanon sähkönkulutus oli 43 GWh ja lämmönkulutus 145 GWh.
Alueella hyödynnettävissä olevia energiantuotantotapoja ovat aurinkoenergia, tuulivoima, bioenergia, vesivoima ja lämpöpumput. Lisäksi potentiaalia olisi vedyn pilottilaitokselle mm. hyvän sijainnin vuoksi. Parkanossa on kehitteillä kaksi tuulivoimahanketta, joiden yhteisteho on 136 MW. Alueelle on lisäksi osoitettu neljä maakuntakaavan tuulivoima-aluetta, joilla ei ole vielä hankkeita. Aurinkoenergian osalta kaupungintalolla on aurinkopaneelijärjestelmä, mutta niiden lisäämistä muihin kaupungin rakennuksiin tulisi selvittää. Parkanossa on paljon biomassapotentiaalia, jota voisi hyödyntää energiantuotannossa. Myös energiatehokkuutta parantamalla edistettäisiin hiilineutraaliutta.
Jos päästöjen vähentämistä jatketaan kuten vuosien 2007–2020 välillä, saavutetaan vain 42 % vähennys vuonna 2030. Kaupungin omien toimien lisäksi tulee aktivoida asukkaita esimerkiksi energianeuvonnalla, sekä mahdollistaa yritysten ja teollisuuden toimintaa kaavoituksen kautta. Ennen kaikkea Parkanon kaupungin tulisi laatia johdonmukainen, vaalikausia ylittävä suunnitelma hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. The City of Parkano is part of the Hinku network and therefore is committed to an 80 % reduction in greenhouse gas emissions from 2007 levels by 2030. Currently, there is a small hydropower plant and four district heating plants in Parkano. Most of the district heat is produced from peat. In 2019 the electricity consumption in Parkano was 43 GWh and the heat consumption was 145 GWh.
In Parkano there is potential for renewable energy production; solar energy, wind power, bioenergy, and heat pumps are the most probable. There is also potential for hydrogen production, at least as a pilot project. In Parkano there are two wind farms under planning and four more have been presented in the regional land use plan. In the City Hall, there is a Solar PV system already in use and other buildings could be used in such a way for electricity production. There is a lot of biomass potential in the area, and it could be utilized in energy production. The energy efficiency of buildings could also be improved to reach the set goal.
If no additional action is taken, in comparison to improvements done in the years 2007-2020, the goal will not be reached. A reduction of 42 % would be the result in the year 2030. In addition to the actions taken by the City of Parkano, other measures are needed. One way to encourage the citizens to act is by offering energy advice as a service. Actions by companies and industry can mainly be enabled via land use planning. Above all, the City of Parkano should make a consistent long-term plan in order to reach the set goal of reducing greenhouse gas emissions.
Alueella hyödynnettävissä olevia energiantuotantotapoja ovat aurinkoenergia, tuulivoima, bioenergia, vesivoima ja lämpöpumput. Lisäksi potentiaalia olisi vedyn pilottilaitokselle mm. hyvän sijainnin vuoksi. Parkanossa on kehitteillä kaksi tuulivoimahanketta, joiden yhteisteho on 136 MW. Alueelle on lisäksi osoitettu neljä maakuntakaavan tuulivoima-aluetta, joilla ei ole vielä hankkeita. Aurinkoenergian osalta kaupungintalolla on aurinkopaneelijärjestelmä, mutta niiden lisäämistä muihin kaupungin rakennuksiin tulisi selvittää. Parkanossa on paljon biomassapotentiaalia, jota voisi hyödyntää energiantuotannossa. Myös energiatehokkuutta parantamalla edistettäisiin hiilineutraaliutta.
Jos päästöjen vähentämistä jatketaan kuten vuosien 2007–2020 välillä, saavutetaan vain 42 % vähennys vuonna 2030. Kaupungin omien toimien lisäksi tulee aktivoida asukkaita esimerkiksi energianeuvonnalla, sekä mahdollistaa yritysten ja teollisuuden toimintaa kaavoituksen kautta. Ennen kaikkea Parkanon kaupungin tulisi laatia johdonmukainen, vaalikausia ylittävä suunnitelma hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.