Puukuitupohjaisten tekstiilien viimeaikainen kehitys Suomessa
Kantola, Liida (2023)
Kandidaatintyö
Kantola, Liida
2023
School of Engineering Science, Kemiantekniikka
Kaikki oikeudet pidätetään.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231023140850

Tiivistelmä
Tällä hetkellä öljypohjainen polyesteri ja puuvilla ovat maailman eniten tuotettuja tekstiilikuituja, joiden valmistus kuormittaa ympäristöä ja kuluttaa paljon vettä. Myös selluloosapohjaisen viskoosin valmistuksessa käytetään myrkyllistä rikkihiiltä. Siksi tarvitaan uusia kestäviä menetelmiä ja raaka-aineita vastaamaan yhä kasvavaan tekstiilikuitujen kysyntään. Suomessa on viime vuosina kehitetty useita puupohjaisia sellumassaa raaka-aineinaan käyttäviä ja ympäristöystävällisempiä valmistusmenetelmiä, joilla saadaan tuotettua kierrätettäviä ja uudelleen käytettäviä tekstiilikuituja. Kehitystyötä on tukenut myös se, että tekstiilin kierrätyksestä tulee pakollista EU-alueella vuonna 2025.
Työssä käydään läpi erilaisia puulajeja ja perehdytään eri puusellujen valmistusmenetelmiin. Lisäksi keskitytään erityisesti neljään sellupohjaiseen tekstiilikuitujen valmistusmenetelmään ja kehitysprosessiin: Biocelsol, Infinited Fiber, Kuura ja Spinnova, ja tarkastellaan niiden raaka-aineita, prosesseja ja niistä valmistettujen kankaiden ominaisuuksia. Työssä haastateltiin myös Metsä Groupin Kuura -tekstiilikuitukoetehtaan operatiivisesta toiminnasta vastaavaa johtajaa Heli Kuorikoskea.
Työssä selvitettiin, että kaikissa valmistustavoissa käytetään eri tavoilla valmistettuja sellumassoja ja Infinnan valmistuksessa voidaan käyttää myös tekstiilijätettä. Toisin kuin muissa menetelmissä, Spinnovan menetelmässä ei käytetä kemikaaleja ja eukalyptussellumassa jatkojalostetaan mikrofibrilloiduksi selluloosaksi. Spinnovan kuidusta valmistettuja tuotteita on lanseerattu markkinoille vuoden 2022 aikana jo useita. Muut yritykset eivät ole vielä päässeet yhtä pitkälle tuotekehityksessä, valmistusprosessin skaalaamisessa ja tuotteiden kaupallistamisessa. Suomi näyttää selvästi tietä selluloosapohjaisten tekstiilien valmistuksessa.