Energiaköyhyyden riski pienituloisissa kotitalouksissa: klusterianalyysi

Abstract

Euroopan Unioni pyrkii hillitsemään ilmastonmuutosta laajentamalla päästökauppadirektiivin (ETS2) soveltamisalaa. Tämä voi vaikuttaa haavoittuviin ryhmiin, joten sosiaalisen ilmastorahaston (SCF) tavoitteena on edistää oikeudenmukaista siirtymää hiilineutraaliuteen ja torjua energiaköyhyyttä. Raportti keskittyy energiaköyhyyden tunnistamiseen suomalaisten, pienituloisten kotitalouksien joukossa, jotta sosiaalisen ilmastorahaston toimet voidaan kohdistaa oikeudenmukaisesti.

Energiaköyhyydellä tarkoitetaan yleisesti kotitalouden kyvyttömyyttä saada riittäviä energiapalveluja, kuten lämpöä, jäähdytystä ja valaistusta. Suomessa energiaköyhyys poikkeaa muista maista sillä rakennuskanta huomioi sääolosuhteet ja sähköstä tai polttoaineesta on harvoin pulaa. Rakennusranta on kuitenkin melko vanhaa ja harvaan asutussa maassa liikkuminen lisää energiataakkaa. Kaksinkertainen energiaköyhyys, jossa asuminen ja liikenne yhtä aikaa aiheuttaa energiaköyhyyttä voi olla ongelma. Erityisesti pienituloiset ovat haavoittuvassa asemassa.

Aineisto koottiin alimman tulokymmenyksen kotitalouksien asumisen ja liikenteen energiankäytöstä. Aineistosta muodostettiin klusterianalyysillä kotitalouksien ryhmiä, joilla pyritään kuvailemaan energiaköyhyyttä ja sen riskiä. Klusterointimenetelmistä valittiin parhaiten suoriutuva, jonka avulla tunnistettiin kaksi pääryhmää: vähemmän riskissä olevat ja suuremmassa riskissä olevat kotitaloudet. Ryhmät ovat osittain päällekkäiset eli ryhmien sisällä on piirteitä molemmista ryhmistä.

Vähemmän riskissä olevat kotitaloudet sijoittuvat vahvasti kaupunkialueille, jossa asutaan vuokralla vesilämmiteisissä kerrostaloissa eikä ajoneuvoa tarvita. Suuremmassa riskissä olevat kotitaloudet asuvat useammin maaseudulla, energiatehottomissa rakennuksissa. Tyypillistä on lämmityksen riippuvaisuus sähköstä. Suuremman asumisen energiataakan lisäksi riskissä olevat kotitaloudet omistavat useammin auton, mikä indikoi kaksinkertaista energiaköyhyyttä.

Analyysi täydentää aiempien tutkimuksien havaintoja energiaköyhyyden laajuudesta ja miten energiaköyhyys jakautuu maantieteellisesti. Alimmassa tulokymmenyksessä kolmasosa kotitalouksista osoittaa piirteitä energiaköyhyydestä. Nämä kotitaloudet sijoittuvat erityisesti muuttotappioisiin maakuntiin, kuten Kainuuseen, Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjois-Karjalaan. Pienemmän riskin kotitaloudet sijoittuvat useimmin kasvukeskuksiin kuten Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Tukitoimissa tulisi huomioida erityisesti haja-asutusalueiden perus- ja energiaparannusta vaativat rakennukset, erityisesti pientalot. Lisäksi liikenneköyhyyden huomiointi on relevanttia kaupunkialueiden ulkopuolella. Energiaköyhyys on monisyinen ilmiö, mutta energiaköyhyyteen ajautumista voitaisi ehkäistä esimerkiksi riskimaakuntien työllisyyttä ja peruspalvelujen saatavuutta tukemalla.

The European Union is working to tackle climate change by extending the scope of the Emissions Trading Scheme Directive (ETS2). This may affect vulnerable groups, so the Social Climate Fund (SCF) aims to promote a fair transition to carbon neutrality and combat energy poverty. The report focuses on identifying energy poverty among low-income households in Finland, so that SCF interventions can be targeted fairly.

Energy poverty is generally defined as the inability of a household to access adequate energy services such as heating, cooling and lighting. In Finland, energy poverty is different from other countries as the building stock takes into account weather conditions and shortages of electricity or fuel are rare. However, the building stock is relatively old and transportation in a sparsely populated country increases the energy burden. Double energy poverty, where housing and transport at the same time cause energy poverty, can be a problem. Low-income people are particularly vulnerable.

Data was collected on energy use in housing and transport by households in the lowest income decile. Cluster analysis of the data was used to create groups of households to describe energy poverty and its risk. The best performing clustering method was selected and two main groups were identified: households at lower risk and households at higher risk. The groups overlap to some extent, i.e. there are features of both types of risk within the groups.

Less at-risk households are concentrated in urban areas, where people live in rented, water-heated apartment buildings and do not need a vehicle. Higher risk households are more likely to live in rural areas in energy inefficient buildings. Heating is typically dependent on electricity. In addition to the energy burden of housing, households at risk are more likely to own a car, which indicates double energy poverty.

This analysis complements the findings of previous studies on the extent of energy poverty and how energy poverty is geographically distributed. At the lowest income decile, one third of households show signs of energy poverty. These households are particularly concentrated in counties with migration losses, such as Kainuu, South Ostrobothnia and North Karelia. Households at lower risk are most often located in growth centres such as Uusimaa, Pirkanmaa and North Ostrobothnia.

Support measures should consider buildings in need of energy renovation in rural areas, especially detached houses. Moreover, considering fuel energy poverty is relevant outside urban areas. Energy poverty is a complex phenomenon, but it could be prevented, for example, by supporting employment and access to basic services in the risk regions.