EMRC Report: Effects of European sustainability reporting regulation on Finnish companies

Abstract

Tämä raportti tarkastelee eurooppalaisen kestävyysraportointisääntelyn vaikutuksia suomalaisiin yrityksiin yleisesti, erityistä painoa annetaan logistiikka-alalle. Raportti perustuu kirjallisuuskatsaukseen (ml. tieteellinen kirjallisuus) sekä sarjaan keskusteluja/haastatteluja suomalaisten sidosryhmien (julkinen sektori, teollisuus, rahoitussektori) kanssa. Tavoitteena oli selvittää mekanismeja, joiden kautta sääntely vaikuttaa yrityksiin, sääntelyn kustannus- ja hyötyvaikutuksia sekä niiden suuruutta, ja mahdollisia ongelmakohtia. Sidosryhmähaastatteluissa ilmeni, että riittävän raportoinnin muodosta ja laajuudesta vallitsee huomattavaa epävarmuutta, ja että palveluntarjoajien “voimakas markkinointi” on vaikuttanut sidosryhmien käsityksiin sekä paisuttanut käsityksiä raportointivaatimusten laajuudesta. Viranomaisten mukaan yritykset voivat melko itsenäisesti päättää, mitä ja miten raportoivat ja vain raportoinnin puuttuminen nähdään selkeänä rikkomuksena siinä missä teollisuuden edustajien mukaan tilintarkastajat suhtautuvat raportointiin tiukemmin. Tarve selkeyttää vähimmäisvaatimuksia on ilmeinen. Raportointia pidetään “raskaana” ja osittain epäolennaisena. Tämä näkemys on laajasti jaettu. Suuret yritykset ja rahoitussektorin toimijat selviävät raportoinnin vaatimuksista, mutta pienillä yrityksillä ei ole valmiita resursseja tai osaamista vaatimusten täyttämiseen. Tarve standardisoida raportointia sekä luoda yksinkertaisia työkaluja ja malleja pk-yrityksille tunnistettiin. Yksinkertaistamisen ja kansainvälisen yhteensovittamisen olemassa olevien standardien ja kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa nähtiin olevan erittäin tärkeää. Haastatellut teollisuusyritykset eivät kokeneet, että sijoittajat tai asiakkaat painottaisivat kestävyysasioita päätöksenteossaan. Rahoitussektorilla raportoinnin hyötyinä nähtiin suoraan ESG-merkityillä tuotteista saatavat myyntituotot. Teollisuudessa raportointivastuita siirretään toimitusketjuissa myös alihankkijoille. Rahoitussektorin yritykset keräävät tietoa suoraan asiakkailtaan omaa raportointiaan ja päätöksentekoaan (erityisesti luotonantoa) varten. Koska raportointi ei ole standardoitua, suora vertailtavuus yritysten välillä ei toteudu. Haastattelujen mukaan teollisuusyrityksille sääntelyn kustannukset toteutuvat suurella todennäköisyydellä ja ovat kooltaan melko suuria, kun taas hyödyt toteutuvat matalalla tai keskinkertaisella todennäköisyydellä ja ovat kooltaan pieniä tai keskisuuria. Kustannusten ja hyötyjen välillä on selvä epäsuhta – kustannukset arvioidaan selvästi hyötyjä suuremmiksi. Suurten yritysten kustannukset ovat liikevaihtoon suhteutettuna pienempiä, mutta euromääräisesti suurempia, kun taas pienemmillä yrityksillä suhteelliset kustannukset ovat korkeammat. Hyödyt liittyvät tehokkuuden paranemiseen, jos kerättyä tietoa hyödynnetään liiketoiminnan kehittämisessä – rahoitukseen liittyviä hyötyjä ei pidetä merkittävinä, vaikka ESG-raportoinnin edelläkävijöiden oletetaan saavan hieman parempia rahoitusehtoja siirtymäkaudella (kunnes kaikki raportointivelvolliset yritykset raportoivat). Rahoitusalan yrityksissä kustannukset koetaan korkeiksi, mutta myös selkeä ja merkittävä tulopuoli tunnistetaan. Rahoitusalan yritykset eivät vaikuta vaativan pienimmiltä laina-asiakasyrityksiltään huippuluokan ESG-raportointia. Kustannus-hyötytasapainossa on selvä ero rahoitus- ja ei-rahoitussektorin yritysten välillä. Kirjallisuudessa kestävyydestä saatavien hyötyjen arvioidaan ylittävän kustannukset, kun taas haastatteluissa vallitseva teollisuusyritysten näkemys on päinvastainen. Haastatteluissa tunnistettuja hyötyjä ovat kilpailuetu asiakaskunnassa, joka painottaa kestävyyttä, sekä parempi kokonaiskuva ja läpinäkyvyys toiminnasta, erityisesti hallinnosta; kirjallisuudessa hyödyt ryhmitellään kilpailuetuun, innovaatio- ja taloudellisiin hyötyihin. Tehokkaasti jo aiemmin toimintaansa optimoineet yritykset hyötyvät vaatimuksista vähemmän, koska optimointi on jo tehty. Sääntelyn tuomat hyödyt liittyvät ilmeisesti yrityksiin, joissa on merkittäviä tehottomuuksia, joiden poistamisessa raportointi voi olla hyödyllistä. Viranomaiset suhtautuivat kustannus-hyötytasapainoon neutraalimmin kuin haastatellut teollisuusyritykset. Sääntelyn “stop the clock” -tilanne (Green Omnibus) lisää epävarmuutta sidosryhmissä ja on luonut tilanteen, jossa ensimmäisten joukossa toimineet toimijat saattavat olla jopa epäedullisessa asemassa niihin nähden, jotka ovat päättäneet odottaa. Eräs viranomainen kuvasi tilannetta “häpeälliseksi”, ja eräs rahoitussektorin edustaja piti lainsäädännön suunnittelua ja toteutusta “suurena pettymyksenä”. Sääntelyn takaisinveto ja muutokset todennäköisesti kasvattavat näkemystä poliittisen riskin tasosta tulevaan kestävyysraportointiin sekä muuhun EU päätöksentekoon liittyen. Tyytymättömyys sääntelyn suunnittelun ja käyttöönoton laatuun on laajaa. Vastaajien mukaan sidosryhmiä ei kuultu tarpeeksi. Logistiikka-alalla raportointivaatimukset “valuvat” suurilta asiakkailta pienemmille, ja raportoinnin kustannukset koetaan korkeiksi ja ne syövät (jo valmiiksi ohuita) katteita. Asiakkaat eivät ainakaan vielä ole valmiita maksamaan merkittävästi ylimääräistä kestävyydestä. Alalla on lisäksi muita asiakasvaatimuksiin perustuvia raportointi-/standardijärjestelmiä, ja uusi EU-sääntely lisää raportointitaakkaa ilman vastaavaa hyötyä. Joissain tapauksissa logistiikka-alalla uuden rahoituksen tai jopa vakuutusten saaminen on saattanut estyä, jos kestävyysraportointia ei ole ollut, vaikka raportointi ei olisi lain mukaan pakollista. On mahdollista, että kestävyysraportoinnista (liittyen hyvään hallintoon) olisi tulossa rahoitussektorin vaatimusten kautta lähes pakollinen vaatimus tietyille toimialoille, vaikka lainsäädäntö ei sitä suoraan edellyttäisi.

Caveat emptor: Haastateltujen tahojen määrä on pieni ja tuloksia ei voi käyttää yleispätevänä esityksenä vallitsevasta tilanteesta.

This report studies the effects European sustainability regulation has on Finnish companies in general with a secondary focus on the logistics sector. The report is based on a review of literature, including academic literature and a series of discussions / interviews with Finnish stakeholders (public sector, industry, financial sector). The aim is to uncover mechanisms through which the regulation affects companies, the cost- and benefit effects and their size, and what if any problematic issues exist. Stakeholder interviews revealed that there is considerable uncertainty with regards to the extent and format of what is considered sufficient reporting and that there has been “heavy marketing” by service-providers with regards to the reporting that has influenced the perception of the stakeholders and inflated the perception of the reporting requirements. While the authorities interviewed saw that the companies’ reporting can rather independently determine what and how they report and consider (only) non-reporting as a clear infraction, the industry representatives noted that the reporting auditors seem to take a stricter position on the reporting. There seems to be a need to clarify what is considered minimum required acceptable reporting. Reporting is seen as “heavy” and partially irrelevant. This view is shared widely. Larger companies and financial sector actors can handle the requirements of the reporting; small companies do not have ready resources or know-how to directly cope. A need to standardize reporting and to create simple working tools and templates for SMEs was identified. The need for simplification and international harmonization with pre-existing standards and sustainability goals was considered highly relevant. According to the interviewed non-financial sector companies, investors or customers are not perceived to emphasize sustainability in their decision making. In the financial sector, benefits of reporting were identified in the form of direct sales of products that have an ESG label. Companies with reporting responsibilities are “rolling over” these responsibilities to their supply chains in the form of reporting requirements, financial sector companies are collecting information directly from their clients for their own reporting and to support decision-making (esp. lending decisions). As the reporting is not standardized, direct comparability between companies is not in place. According to the interviews the costs of non-financial sector companies related to sustainability regulations typically take place with high probability and are rather large, while the benefits materialize with a low to medium probability and are low to medium size. There is a clear mismatch between the size and incidence of costs and the benefits - the cost side is estimated to clearly outweigh the benefits. Large companies’ costs are lower relative to their turnover, but higher in absolute € terms, while smaller companies face higher relative costs. The benefits are perceived to come from efficiency gains, if the information collected is used in making “better business” – financing-related benefits are not perceived to be considerable, while companies in the forefront of ESG reporting were supposed to benefit in terms of receiving slightly better terms for financing during the period of transition (until all required companies are reporting). In financial companies the costs are perceived high, but a considerable and clear revenue side is identified as well. The financial companies do not seem to require the smallest firms to have excellence in ESG reporting. There is a difference between the perceptions of financial and non-financial sector companies in terms of cost-benefits balance. In the literature the estimated benefits from sustainability seem to outweigh the costs, while in the stakeholder interviews the industrial companies´ sentiment is predominantly the opposite. In the interviews identified benefits include competitive advantage towards the clientele that puts emphasis on sustainability and a better overall knowledge and transparency of operations, especially governance; in the literature the benefits can be grouped to competitive advantage, innovation, and financial benefits. Efficient waste minimizing companies that optimize their operations gain less from the requirements as there is no push to optimize due to it having been done already, benefits connected to better management of operations pushed by the regulation typically may occur with companies, where considerable inefficiencies exist. The interviewed authorities took a more neutral approach to the costs / benefits balance than the interview non-financial sector companies. The fact that there is a stop the clock (due to Green Omnibus bill) in place on the regulation is effectively causing increased uncertainty among stakeholders and has created a situation where first movers may even be at a disadvantage vis-à-vis those who have decided to wait. One of the authorities called the situation “shameful” and a financial sector representative considered the planning and execution of the legislation a “great disappointment”. The re-iteration of the regulation will most likely increase the perception of political risk connected to future sustainability reporting and EU decision-making in general. There is considerable discontent regarding the quality of the planning and the roll-out of the sustainability reporting regulation across the board. Respondents feel that stakeholders were not adequately herd in the process. Specifically for the logistics sector the reporting requirements “trickle down” from large clients and the costs associated with reporting are considered rather high and eat into the (already thin) operating margins, while clients are at least not yet ready to pay substantial extra for sustainability. Importantly there are also other “systems” of reporting / standards required by clients in the sector and the new EU regulation is adding to the burden without commensurate benefit. There are instances in the logistics sector where access to new financing and even insurance can be curbed if sustainability reporting is not in place, although reporting is not legally required. It may be that sustainability (good governance rather than “green”) reporting is becoming a forced requirement via financial sector actors demands for some industry sectors.

Caveat emptor: The population size in the interviews has been small and the results cannot be generalized.