Organizational resilience development : a systematic literature review
Lindevall, Tarja (2025)
Pro gradu -tutkielma
2025
School of Business and Management, Kauppatieteet
Kaikki oikeudet pidätetään.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251204114705
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251204114705
Tiivistelmä
This master’s thesis is a systematic literature review on the development of organizational resilience, focusing on studies published between 2019 and 2023. The aim of the thesis was to identify the latest findings regarding the development of organizational resilience.
The theory section addresses the ambiguous nature of organizational resilience, its expression in three stages, preparedness, endurance and adaptation, and the development and preservation of resilience as a characteristic at the individual, team, and organization levels. Resilience considered as an emergent property, and there is no unambiguous definition for it in the scientific literature. In this thesis the organization's resilience is defined as the ability “to bounce back and bounce forward".
The empirical part of the thesis reviews peer-reviewed studies published between 2019 and 2023, focusing exclusively on organizational resilience as an internal feature of an organization, excluding supply chain and other external factors.
Many of the articles refer to the COVID-19 pandemic, which may explain why studies published between 2019 and 2023 have focused on the development of organizational-level resilience during the survival phase. Key findings of this thesis include the positive impact of dynamic capabilities, digitalisation, and resources on the development of organizational resilience. Based on the thesis, it can also be stated that the research field on the development of organizational resilience is fragmented, partly because research has predominantly focused on the organizational level and on the during / coping phase. Tämä pro gradu -tutkielma on kirjallisuuskatsaus organisaatioresilienssin kehittämiseen liittyvästä tutkimuksesta, joka on julkaistu vuosina 2019–2023. Tutkielman tavoitteena oli tunnistaa, mitä uusin tutkimus osoittaa organisaatioresilienssin kehittämisestä.
Työn teoriaosiossa käsitellään organisaatioresilienssin monitulkintaista käsitettä, sen ilmentyminen kolmessa vaiheessa: varautuminen, selviytyminen ja sopeutuminen. Lisäksi tarkastellaan resilienssin kehittämistä ja säilymistä yksilö-, tiimi- ja organisaatiotason ominaisuutena. Resilienssi on emergentti ilmiö eikä tieteessä ole yksiselitteistä määritelmää. Tässä työssä käytetään organisaation resilienssin määritelmää ”palautua ennalleen ja hypätä eteenpäin”.
Tutkielman empiirisessä osuudessa tarkastellaan vuosina 2019–2023 julkaistuja vertaisarvioituja tutkimuksia, joissa organisaatioresilienssin kehittämistä käsitellään ainoastaan organisaation ominaisuutena, toimitusketju ja muut organisaation ulkopuoliset tekijät on rajattu pois.
Moni kirjallisuuskatsauksessa käsitellyistä artikkeleista viittaa COVID-19 pandemiaan ja ehkä siksi vuosina 2019–2023 julkaistut tutkimukset ovat keskittyneet organisaatiotason resilienssin kehittämiseen selviytymisvaiheessa. Tämän tutkielman keskeisinä havaintoina voidaan mainita strategisten resurssien, digitalisaation ja pääoman positiivinen vaikutus organisaatioresilienssin kehittämiseen. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että organisaatioresilienssin kehittämisen tutkimuskenttä on hajanainen, osittain siksi, että tutkimus on painottunut pääasiassa selviytymisvaiheeseen ja organisaatiotasoon.
The theory section addresses the ambiguous nature of organizational resilience, its expression in three stages, preparedness, endurance and adaptation, and the development and preservation of resilience as a characteristic at the individual, team, and organization levels. Resilience considered as an emergent property, and there is no unambiguous definition for it in the scientific literature. In this thesis the organization's resilience is defined as the ability “to bounce back and bounce forward".
The empirical part of the thesis reviews peer-reviewed studies published between 2019 and 2023, focusing exclusively on organizational resilience as an internal feature of an organization, excluding supply chain and other external factors.
Many of the articles refer to the COVID-19 pandemic, which may explain why studies published between 2019 and 2023 have focused on the development of organizational-level resilience during the survival phase. Key findings of this thesis include the positive impact of dynamic capabilities, digitalisation, and resources on the development of organizational resilience. Based on the thesis, it can also be stated that the research field on the development of organizational resilience is fragmented, partly because research has predominantly focused on the organizational level and on the during / coping phase.
Työn teoriaosiossa käsitellään organisaatioresilienssin monitulkintaista käsitettä, sen ilmentyminen kolmessa vaiheessa: varautuminen, selviytyminen ja sopeutuminen. Lisäksi tarkastellaan resilienssin kehittämistä ja säilymistä yksilö-, tiimi- ja organisaatiotason ominaisuutena. Resilienssi on emergentti ilmiö eikä tieteessä ole yksiselitteistä määritelmää. Tässä työssä käytetään organisaation resilienssin määritelmää ”palautua ennalleen ja hypätä eteenpäin”.
Tutkielman empiirisessä osuudessa tarkastellaan vuosina 2019–2023 julkaistuja vertaisarvioituja tutkimuksia, joissa organisaatioresilienssin kehittämistä käsitellään ainoastaan organisaation ominaisuutena, toimitusketju ja muut organisaation ulkopuoliset tekijät on rajattu pois.
Moni kirjallisuuskatsauksessa käsitellyistä artikkeleista viittaa COVID-19 pandemiaan ja ehkä siksi vuosina 2019–2023 julkaistut tutkimukset ovat keskittyneet organisaatiotason resilienssin kehittämiseen selviytymisvaiheessa. Tämän tutkielman keskeisinä havaintoina voidaan mainita strategisten resurssien, digitalisaation ja pääoman positiivinen vaikutus organisaatioresilienssin kehittämiseen. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että organisaatioresilienssin kehittämisen tutkimuskenttä on hajanainen, osittain siksi, että tutkimus on painottunut pääasiassa selviytymisvaiheeseen ja organisaatiotasoon.