Toimitusketjujen resilienssi uusiutuvan energian kehityshankkeissa
Ylenius, Joona (2025)
Kandidaatintyö
2025
School of Engineering Science, Tuotantotalous
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601123046
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601123046
Tiivistelmä
Tässä kandidaatintyössä esitellään, miten resilienssillä voidaan vahvistaa uusiutuvan energian kehityshankkeissa.
Työssä kuvataan uusiutuvan energian toimitusketjujen erityispiirteitä. Ketjut ovat usein globaaleja ja monitasoisia. Toimitusketjun kriittiset vaiheet keskittyvät kuitenkin harvoihin maihin ja toimijoihin. Uusiutuvan energian teknologiat kehittyvät nopeasti, mikä lisää yhteensopivuus- ja varaosariskejä. Myös olosuhteet ja infrastruktuuri rajoittavat toimintaa.
Työssä tunnistetaan kolme pääasiallista riskikokonaisuutta. Ensimmäinen on raaka-aine- ja tuotantoriski. Niiden saatavuus ja hinnat voivat muuttua nopeasti. Toinen on kapasiteetti- ja teknologiariski. Kysynnän kasvu voi ylittää tuotannon, logistiikan ja asennuksen kapasiteetin. Kolmas on ESG- ja vastuullisuusriskit, näiden puutteista voi aiheutua taloudellisia ja oikeudellisia seuraamuksia.
Kirjallisuuden mukaan resilienssi muodostuu useiden keinojen yhdistelmästä. Keskeisiä keinoja ovat toimittajien hajauttaminen ja osittainen paikallistaminen. Tärkeitä ovat myös yhteistyö ja verkostohallinta. Dataohjautuva riskienhallinta taas tukee ennakointia. Kierto-talouden avulla vähennetään materiaaliriippuvuutta. Sopeutuva johtaminen ja jatkuva seuranta taas vahvistavat reagointikykyä.
Työn keskeinen johtopäätös on, että resilienssi on hankekohtainen kokonaisuus. Sama ratkaisu ei toimi kaikissa teknologioissa ja vaiheissa. Resilienssi voi myös lisätä kustannuksia ja koordinoinnin tarvetta. Siksi resurssit tulee kohdistaa järkevästi kriittisimpiin rajapintoihin.
Työssä kuvataan uusiutuvan energian toimitusketjujen erityispiirteitä. Ketjut ovat usein globaaleja ja monitasoisia. Toimitusketjun kriittiset vaiheet keskittyvät kuitenkin harvoihin maihin ja toimijoihin. Uusiutuvan energian teknologiat kehittyvät nopeasti, mikä lisää yhteensopivuus- ja varaosariskejä. Myös olosuhteet ja infrastruktuuri rajoittavat toimintaa.
Työssä tunnistetaan kolme pääasiallista riskikokonaisuutta. Ensimmäinen on raaka-aine- ja tuotantoriski. Niiden saatavuus ja hinnat voivat muuttua nopeasti. Toinen on kapasiteetti- ja teknologiariski. Kysynnän kasvu voi ylittää tuotannon, logistiikan ja asennuksen kapasiteetin. Kolmas on ESG- ja vastuullisuusriskit, näiden puutteista voi aiheutua taloudellisia ja oikeudellisia seuraamuksia.
Kirjallisuuden mukaan resilienssi muodostuu useiden keinojen yhdistelmästä. Keskeisiä keinoja ovat toimittajien hajauttaminen ja osittainen paikallistaminen. Tärkeitä ovat myös yhteistyö ja verkostohallinta. Dataohjautuva riskienhallinta taas tukee ennakointia. Kierto-talouden avulla vähennetään materiaaliriippuvuutta. Sopeutuva johtaminen ja jatkuva seuranta taas vahvistavat reagointikykyä.
Työn keskeinen johtopäätös on, että resilienssi on hankekohtainen kokonaisuus. Sama ratkaisu ei toimi kaikissa teknologioissa ja vaiheissa. Resilienssi voi myös lisätä kustannuksia ja koordinoinnin tarvetta. Siksi resurssit tulee kohdistaa järkevästi kriittisimpiin rajapintoihin.