Optinen merkintunnistus satamaliikenteessä ja junavaunujen tunnistamisessa
Seppänen, Anssi (2006)
Tiivistelmä
Optisella merkintunnistuksella on tärkeä rooli nykypäivän automaatiossa. Optisen merkintunnistuksen eri sovellusalueet vaihtelevat dokumenttien tekstin tunnistamisesta ajoneuvojen tunnistamiseen ja erilaisten tuotanto- ja kokoonpanolinjojen automaatioon ja laadun tarkkailuun. Tässä työssä keskitytään optisen merkintunnistuksen käyttöön satamaliikenteessä. Työ jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa esitellään satamien kannalta kaksi yleisintä ja samalla tärkeintä optisen merkintunnistuksen sovellusaluetta: rekisterikilpien tunnistus ja konttien tunnistus.
Työn jälkimmäinen osa käsittelee junavaunujen tunnistamista optisen merkintunnistuksen avulla. Satamissa toimiva vaunukalusto ja niissä esiintyvät tunnisteet esitellään. Vaunujen tunnistamisen toteuttava konenäköjärjestelmä, sen vaativat laitteet sekä kuvankäsittelyn ja kuva-analyysin vaiheet käydään läpi. Kuva-analyysion jaettu työssä neljään päävaiheeseen: esikäsittely, segmentointi, piirreirrotus ja luokittelu. Kustakin vaiheesta esitetään useita eri menetelmiä, joiden käyttökelpoisuutta esitettyyn ongelmaan arvioidaan työn lopussa. Optical character recognition (OCR) plays very important role in present-day automation. Optical character recognition and its different application areas differ from text recognition in documents to vehicle identification and different production line automation and quality control. This thesis focuses on optical character recognition use in harbor traffic. This thesis is divided into two parts. The first part introduces the two most common and the most important application of OCR in harbor traffic: license plate recognition and container identification.
The latter part of the thesis concentrates on the use of optical character recognition in railway wagon identification. Different wagons in harbor environment and their identification characters are presented. The machine vision system, its hardware components and different phases of image analysis required for railway wagon identification are introduced. The imageanalysis part is divided into four different phases: image preprocessing, imagesegmentation, feature extraction and classification. In each phase a set of different applicable methods are presented and their usefulness to this particular problem is evaluated in the end of this thesis.
Työn jälkimmäinen osa käsittelee junavaunujen tunnistamista optisen merkintunnistuksen avulla. Satamissa toimiva vaunukalusto ja niissä esiintyvät tunnisteet esitellään. Vaunujen tunnistamisen toteuttava konenäköjärjestelmä, sen vaativat laitteet sekä kuvankäsittelyn ja kuva-analyysin vaiheet käydään läpi. Kuva-analyysion jaettu työssä neljään päävaiheeseen: esikäsittely, segmentointi, piirreirrotus ja luokittelu. Kustakin vaiheesta esitetään useita eri menetelmiä, joiden käyttökelpoisuutta esitettyyn ongelmaan arvioidaan työn lopussa.