Työsuhteen päättäminen taloudellisilla, tuotannollisilla tai toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla
Halmela, Outi Elisabet (2007)
Aineistoon ei liity tiedostoja.
Pro gradu -tutkielma
Halmela, Outi Elisabet
2007
Tiivistelmä
Työelämässä on työsuhteen päättämisperusteena käytetty yleisimmin taloudellisia, tuotannollisia tai toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvia perusteita. Näistä kolmesta perusteesta käytetään myös nimitystä kollektiiviperusteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaiset kollektiiviset irtisanomisperusteet katsotaan hyväksyttäviksi. Tutkimus on toteutettu lainopillisena tutkimuksena ja se perustuu oikeustapauksista tehtyihin päätelmiin.
Tutkimuksen perusteellavoidaan todeta, että yleisimmin
irtisanomisperusteena -käytetään taloudellista ja tuotannollista
irtisanomisperustetta yhdessä vaikka niitä voisi käyttää erikseenkin.
Taloudellisella perusteella irtisanottaessa syynä on yleensä
palkkakustannusten pienentämistarve. Tuotannollisella perusteella
irtisanottaessa kyse taas on toimintojen lakkauttamisesta tai yhdistämisestä Toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuva peruste on jäänyt vähemmälle huomiolle, sitä ei esiinny lainkaan oikeustapauksissa. Tämän vuoksi siitä ei voi tuoda esiin mitään yleistä syytä irtisanomiselle.