Opetustoimen valtionosuuden laskennallisten yksikköhintojen soveltuvuus taloudellisuuden mittaamiseen ja arvioimiseen - Case toimiala, Imatran kaupungin koulutoimi

Abstract

Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli arvioida, voidaanko opetusministeriön vahvistamia opetustoimen yksikköhintoja pitää taloudellisuuden mittarina. Tutkimukseni kohdistui peruskoulun ja lukion valtionosuuden oppilaskohtaisiin laskennallisiin yksikköhintoihin ja musiikkiopiston muun koulutuksen ja työväenopiston opetustuntikohtaisiin laskennallisiin yksikköhintoihin. Julkinen talous pyrkii toiminnassaan myös mahdollisimman tehokkaisiin ja taloudellisiin ratkaisuihin. Toiminnan taloudellisuuden määrittämiseen tarvitaan mittareita ja vertailutietoa analysointia varten. Tutkimuksen tavoitteisiin pyrittiin toiminta-analyyttisellä tutkimusotteella, mutta siinä on nähtävissä myös käsiteanalyyttisiä piirteitä. Opetustoimen valtion rahoituksen muuttuessa laskennalliseksi, valtionhallinto kumosi vanhoja sääntöjä, puhuttiin ´normipurusta´. Aikaisempi valtionosuus perustui toteutuneisiin kustannuksiin. Uudistuksella haluttiin korostaa kuntien itsenäisyyttä, taloudellista omavastuisuutta ja tehokkuutta palvelujen järjestämisessä. Lisäksi kustannuksissa oletettiin syntyvän säätöjä, joiden oli määrä koitua kuntien hyväksi, kun valtionosuus ei määräytynyt hyväksyttyjen menojen mukaan. Taloudellisuus merkitsee yksikkökustannusten tunnistamista ja analysointia. Kunnan taloustavoitteita on pyrittävä mittaamaan tunnusluvuilla. Niille on asetettava hyväksyttävät tavoitearvot. Tunnuslukujen arvot eivät sellaisenaan kerro, miten hyvä tai huono toiminnan tulos on. Vasta niiden vertailu ja analysointi antavat kuvan tästä. Kuntien oppilaskohtainen yksikköhinta soveltuu hyvin peruskoulun ja lukion taloudellisuuden mittariksi. Samoin opetustuntikohtainen yksikköhinta musiikkiopiston ja kansalaisopiston taloudellisuuden mittariksi. Kuntien keskinäinen kustannusvertailu ja analysointi antavat hyvän pohjan löytää kustannusten taloudellisuuden taso.

The main objective of this study was to estimate if the unit prices of education fixed by the Board of Education can be used as an indicator of efficiency. The study focused on the calculated unit prices per pupil in the comprehensive and upper secondary school as well as on the calculated unit prices per lesson in the other education provided by the Music Institute and the Adult Education Centre. In its activities the public sector also aims at finding as effective and efficient solutions as possible so indicators and comparative data are required to determine the efficiency of the activities. The method of practical approach was used to reach the objectives of the study but it has also some features of conceptual approach. When the state financing of municipal education became calculation-based, the central government repealed old regulations, which was named as "the cancellation of norms". Earlier the state subsidy was based on realised expenditures. The reform aimed at underlining the municipalities' independence, financial accountability and effectiveness in providing services. As the state subsidy was not calculated on the basis of accepted expenditures, it was presumed that there would also be some cut-downs in expenditures, which was to benefit the municipalities. Efficiency means identifying and analysing unit costs. An effort must be made to measure the financial goals of a municipality with the help of financial ratios. Accepted target figures are to be set on them. The financial ratios as such do not reveal how good or poor the results of the activities are. Only their comparison and analysis will prove that. The unit price per pupil used by the municipalities is well suited as an indicator of the efficiency in the comprehensive and upper secondary school. The unit price per lesson can also be used as an indicator of the efficiency in a music institute and an adult education centre. The comparison and analysis of expenditures between municipalities give a good basis to define the level of cost effectiveness.