Työnjohtajien näkemyksiä työn muuttumisesta, esimiestaidoista ja kehittymisestä työnjohtajana. Case Stora Enso Oyj Imatran tehtaat
Kontturi, Tuula (2002)
Aineistoon ei liity tiedostoja.
Pro gradu -tutkielma
Kontturi, Tuula
2002
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää Stora Enso Oyj:n Imatran tehtaiden työnjohdon näkemyksiä työn muuttumisesta, omista esimiestaidoista ja kehittymisestä työnjohtajana.
Tutkimus suoritettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa analysoitiin huolella aiemmin suoritettuja tutkimuksia. Tutkimuksen toinen vaihe suoritettiin kvalitatiivisesti teemahaastattelujen avulla.
Tutkimuksen mukaan työnjohtajien työ on muuttunut auktoritäärisestä johtamisesta tiimityöhön ja yhteistyöhön. Muutoksen kokemiseen vaikuttavat päätöksentekoon osallistuminen, hyvät perustelut ja avoin tiedottaminen. Hyvän esimiehen ominaisuuksia ovat työnjohtajien mukaan reiluus, rehellisyys, tasapuolisuus ja luottamus työntekijään. Työnjohtajien mielestä Stora Enso tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää itseään. Työnjohtajien keskeisiksi kehittämiskohteiksi nousivat ammatillinen osaaminen, kielitaito ja esimiestaidot, nimenomaan ihmisten johtaminen.