Taloushallinnon ulkoistamisen hyödyt ja riskit: tapaustutkimus
Suikkanen, Paula (2008-03-06)
Aineistoon ei liity tiedostoja.
Pro gradu -tutkielma
Suikkanen, Paula
06.03.2008
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia taloushallinnon ulkoistamiseen liittyviä hyötyjä, ongelmia ja riskejä. Ulkoistamista lähestytään transaktiokustannusteorian näkökulmasta. Tutkimus on empiirinen tutkimus, jossa tarkastellaan yhden kohdeyrityksen taloushallinnon ulkoistamista. Kohdeyritys toimii finanssialalla. Aineiston keruu empiiriseen tutkimukseen on toteutettu puolistrukturoidulla teemahaastattelulla.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että taloushallinnon ulkoistamista ohjaavat motiivit ja odotetut hyödyt pääsääntöisesti mukailevat ulkoistamisen hyötyinä mainittavia tekijöitä, kuten strategisia ja johtamis- sekä henkilöstö- ja osaamishyötyjä. Merkittävin ero liittyy kustannussäästöihin, joita ei pidetä perusteena taloushallinnon ulkoistamiselle. Ongelmakohtia esiintyy palvelunlaadun, henkilöstön vaihtuvuuden ja ulkoistamisprosessin onnistumisen suhteen.