Kansainvälistymisen motiivit ja viennin aloittaminen pk-yrityksessä: Case AV- Komponentti Oy
Kaukomaa, Joonas (2010)
Kandidaatintyö
Kaukomaa, Joonas
2010
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201012093076
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201012093076
Tiivistelmä
Kansainvälisen talouden muutokset viimeisen parin vuosikymmenen aikana ovat saaneet aikaan uudenlaisen, kansainvälisen kilpailukentän yrityksille. Kilpailun lisääntyminen ja markkinoiden avautuminen ovat vaikuttaneet yritysten toimintaan, jolloin yhä useamman yrityksen pitää muokata ajattelutapaansa kohti globaalia toimintaympäristöä. Kansainvälisten suhteiden parantumisen, markkinoiden yhtenäistymisen sekä esimerkiksi Internetin ja kommunikaation lisääntymisen myötä yritysten on helpompi kansainvälistyä kuin aiemmin. Samalla toimijoiden määrä on kuitenkin lisääntynyt ja kilpailun määrä kasvanut. Usealle yritykselle kansainvälistyminen ja toiminnan laajentaminen ulkomaille onkin nykyään lähes elinehto, erityisesti kovasti kilpailuilla toimialoilla.
Uusien tuoteinnovaatioiden, palveluiden ja teknologian nopea kehittyminen ovat muuttaneet tapoja tehdä kauppaa. Yritysten on helpompi siirtyä maasta toiseen rajojen auetessa, mikä on lisännyt kilpailua ja ekonomisten syklien lyhentymistä. Tilanteiden muuttuessa nopeasti yritysten on oltava valmiita ennakoimaan muutoksia, ja mahdollisesti laajennettava toimintojaan kotimarkkinoiden ulkopuolelle. Kansainvälistymiseen on olemassa monia eri tapoja, joista suosituin on viennin harjoittaminen. Tutkielma pyrkii esittelemään yleisiä syitä pk- yritysten kansainvälistymiseen, keskittyen erityisesti kansainvälistymisen ja viennin aloittamisen motiiveihin.